Herää myös kysymys:
Muutettiinko työryhmän toimeksianto tarkoituksella vasta syyskuussa, jotta asia voidaan viedä kiireellä läpi?

Niin kovalla kiireellä, että Euroopan neuvosto selvittää Suomen kuntauudistuksen!

Euroopan neuvosto selvittää Suomen kuntauudistuksen

Helsingin Sanomat uutisoi 30.3.2012:

Euroopan neuvosto epäilee, ettei Suomen valmisteilla oleva kuntajakouudistus ole Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan mukainen, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Lähde: Keskisuomalainen: Euroopan neuvosto selvittää Suomen kuntauudistuksen


Historiaa

EEC:n/EY:n/EU:n kunta- ja aluehallintouudistus ei ole suinkaan uusi asia.

Euroopan yhteisöjen aluepoliittisen historian kehitys alkaa 1970-luvun puolivälistä. Dokumentti löytyy alempaa Suomen EU-liittymislaista HE 135 – 1994.

Suomen ensimmäinen ETA-/EY-aluesopeutus tapahtui Holkerin hallituksen aikaan jo 12 päivänä huhtikuuta 1991:

Laki 1180/1991 Paikallisesta itsehallinnosta

Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Strasbourgissa 15 päivänä lokakuuta 1985 tehdyn Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niinkuin siitä on sovittu.

Lähde: Laki 1180/1991

Tällä lailla 1180/1991 hyväksyttiin vuonna 1985 tehty Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirja, josta Helsingin Sanomat uutisoi: Euroopan neuvosto selvittää Suomen kuntauudistuksen.


Voimaansaattamisasetus:

Asetus 1181/1991
Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1991

Asetus Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan voimaansaattamisesta ja peruskirjan eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta

Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään:

1 §
Strasbourgissa 15 päivänä lokakuuta 1985 tehty Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirja, jonka eräät määräykset on hyväksytty 12 päivänä huhtikuuta 1991 annetulla, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymällä lailla (1180/91) ja jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt niin ikään 12 päivänä huhtikuuta 1991 ja jota koskeva hyväksymiskirja on talletettu Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan 3 päivänä kesäkuuta 1991, tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991 niin kuin siitä on sovittu.

2 §
Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan eräiden määräysten hyväksymisestä 12 päivänä huhtikuuta 1991 annettu laki (1180/91) ja tämä asetus tulevat voimaan 1 päivänä lokakuuta 1991.
(Sopimusteksti on julkaistu Suomen säädöskokoelman sopimussarjan n:ossa 66/91)

Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri
Esko Aho

Lähde: Asetus 1181/1991


Laki 1135/1993 Alueiden kehittämisestä:

Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1993

Laki

alueiden kehittämisestä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tavoite

Tämän lain tavoitteena on edistää maan alueiden omaehtoista kehittämistä ja tasapainoista alueellista kehitystä.

Tavoitteen saavuttamiseksi

1) turvataan alueiden väestön elinolojen kehitys ja sen kannalta tärkeiden palvelujen saatavuus;

2) turvataan alueellisen kehityksen kannalta tarpeellinen perusrakenne;

3) uudistetaan alueiden tuotantorakennetta, parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja edistetään uusien työpaikkojen syntymistä; sekä

4) vahvistetaan muutoin alueiden talouden ja väestön osaamisen perustaa.

Toimittaessa edellä 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lain tavoitteen saavuttamiseksi on pyrittävä ottamaan huomioon, että tämä tapahtuu ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla.

Lähde: Laki 1135/1993


EY-liittymislaki HE 135 vp – 1994:

Suomen EU-liittymislaista HE-135 vp 1994 löytyy sivuilta 48-52 kuntauudistuksen taustalla oleva Alue- ja rakennepolitiikka. Sivulla 49 on mielenkiintoista tekstiä. Vasemmalla palstalla kerrotaan aluepolitiikan historiasta;

”Yhteisen aluepolitiikan tarve nousi esille 1970-luvun puolivälissä yhteisön ensimmäisen laajentumisen seurauksena. Varsinkin Irlannin liittyminen yhteisöön…”

Sivun 49 oikeassa palstassa lukee:

”Yhteenkuuluvuuden merkitystä korostettiin entisestään Maastrichtin sopimuksessa. Perusteena mainittiin nyt lähinnä suunnitellun talous- ja rahaliiton aiheuttamat kehityspaineet yhteisön heikoimmilla alueilla. Rakennerahastojen toiminnan ja voimavarojen vahvistamisen lisäksi päätettiin perustaa erityinen koheesiorahasto auttamaan yhteisön heikoimmin kehittyneitä maita Espanjaa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia saavuttamaan talous- ja rahaliiton ehdot.”

Euro-kriisimaiden auttaminen siis kuuluu edelleenkin EU:n aluepolitiikkaan.

Skannaus em. sivuilta:

HE 135 1994:n aluepolitiikkaan liittyvät skannaukset ja word-teksti ovat luettavissa tämän kirjoituksen lopussa

Lähde:



HE 135 vp – 1994
Nide I

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

ISSN 0783-9820
PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1994

Lähde myös: Laki 1540/1994


Paras-laki:

Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 169/2007

Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2007

Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

”1 luku
Lain tarkoitus ja soveltamisala

1 §
Lain tarkoitus

Lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunta- ja palvelurakenneuudistukselle. …”

Lähde: Paras-laki 2007

Laki alueiden kehittämisestä 29.12.2009/1651



Lisää kuntien toimintaan liittyviä mukautuksia

Rooman sopimukseen kuului sosiaalipolitiikkaa koskeva pöytäkirja. Pöytäkirja sisällytettiin joulukuussa 1991 Maastrichtin sopimukseen, jolloin pöytäkirjaan lisättiin Kansanterveys .

Kyse oli pääomien ja palveluiden vapauttamisesta, jotta ylikansallinen sijoittaja pääsee rahastamaan kansallisvaltioita.

Dokumentti 1:

”LUONNOS
EI JULKISUUTEEN
16.4.1993

EY-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SOSIAALIPOLITIIKKA”

Muistion sivu 3:

”Maastrichtin sopimus

Maastrichtin sopimuksen johdanto-osassa korostetaan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen merkitystä ja yhteisön periaatteissa vahvistetaan tavoitteeksi myös korkea työllisyyden ja sosiaalisen suojelun taso.
Sosiaalipolitiikkaa koskevia perusartikloja Maastrichtin sopimus ei kuitenkaan merkittävästi muuta. Kansanterveys otetaan uutena alana yhteistyön piiriin. ”

--

”Maastrichtin sopimukseen sisältyy myös kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymä sosiaalipolitiikkaa koskeva pöytäkirja.”

--

Huomattakoon, että Suomen eduskunta tuli hyväksyneeksi Maastrichtin sopimuksen luottamuslauseäänestyksessä 18.3.1992.

Dokumentti 2:

”KPO 20/kv 8.2.1993 LUOTTAMUKSELLINEN
SUOMEN EY-JÄSENYYSNEUVOTTELUTAVOITTEET

Palveluiden vapaa liikkuminen
Rahoituspalvelut”

Kohta 2:

”2. Direktiivi luottolaitosten suurten vastuiden seurannasta ja valvonnasta ”

Dokumentti 3 (EY-virkamiesneuvottelijoiden muistio), joka liittyy Kuntarahoitukseen:

SUOMEN EY-NEUVOTTELUJEN TILANNE 18.6.1993

Kohdassa:

2. Palveluiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus
- Suomi hyväksynyt 8.6. yhteisön acquis'n Kuntarahoituksenosalta

--

Mikä kuntarahoitus?

Ulkomaalaistaustainen Kuntarahoitus velkaannuttaa kunnat

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi oli Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 25.2.2012 huolissaan, että Kuntarahoitus saa vakavaraisuuteensa erivapauksia pankkeihin nähden. Lähes kaikki kuntarahoituksen varainhankinta on ulkomaalaista rahaa.


EY-ministeriryhmän pöytäkirjat

Pöytäkirjasta nro 2/93 21.1.1993 löytyy kohdasta kolme teksti:

"Keskusteltiin aluepoliittisista neuvottelutavoitteista (muistio 18.1.1993) Kososen suorittaman esittelyn pohjalta."

Kokouksessa oli läsnä myös sisäministeri Mauri Pekkarinen. Toimistopäällikkö Eikka Kososen esittelemä muistion PDF-linkki löytyy alempaa.
Seuraavan kerran EY-aluepoliittiset neuvottelutavoitteet olivat esillä kokouksessa nro 8/93 1.6.1993.

Pöytäkirjan mukaan sisäministeri Pekkarinen ei ollut kokouksessa mukana.
Toimistopäällikkö Eikka Kosonen esitteli 3-sivuisen englanninkielisen muistion, jonka mukaan Suomi jaettaisiin erilaisiin aluetukiin.
Pöytäkirjan kohdassa 4 lukee:

" Ministeriryhmälle oli jaettu luonnos Suomen positiopaperiksi aluepoliittisissa kysymyksissä (25.5.1993). Aiheesta käydään tarkempi keskustelu ministeriryhmän seuraavassa kokouksessa, jolloin mukana tulisi olla myös sisäasiainministerin ja tavoitteena perustelujen kehittäminen vaatimuksillemme."

Asiaa ei kuitenkaan käsitelty kokouksessa nro 9/93, vaan vasta kokouksessa 10/93 26.7.1993, jossa Eikka Kosonen esitteli 20-sivuisen englanninkielisen monistenipun.
Monisteiden joukossa oli kartat NUTS II ja NUTS III.

Tulostettavien (pdf-sivut) NUTS-tavoitteiden (18.1.1993) ja -karttojen (22.7.1993) linkit:

NUTS-tavoitteet 18.1.1993

NUTS 2 ja 3 -kartat

Hallituksen esitys 135 -1994 (=EU-liittymislaki)

Laki

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä


ISSN 0783-9820
PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1994

Kuva sivuilta 48 ja 49:


Kuva sivulta 50:


Kuva sivuilta 51 ja 52:


Edellä olevat sivut word-tekstinä:

HE 135 - 1994

Nide I

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Nide II - Sopimus Norjan, Itävallan. Suomen ja Ruotsin liittymisestä Euroopan unioniin

ISSN 0783-9820
PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1994

1994 vp - HE 135

Teksti sivuilta 48-52:

5.1.4. Alue- ja rakennepolitiikka


Yleistä

Unionin eräänä perusajatuksena on kilpailun lisäämisen ja markkinoiden laajentamisen ohella yhteisön sisäinen solidaarisuus. Käytännössä tämä merkitsee yhteisön heikompien osien - maiden, alueiden ja sosiaaliryhmien – kehityksen tukemista yhteisin toimenpitein. EY:ssä tätä kutsutaan yhteisön taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden eli koheesion vahvistamiseksi. EY:n aluepoliittinen toiminta on keskeinen osa koheesiopolitiikkaa.

Yhteenkuuluvuutta pyritään ensi sijassa vahvistamaan yhteisön omilla rakennepoliittisilla keinoilla, joista keskeisiä ovat niin sanotut rakennerahastot, koheesiorahasto sekä Euroopan investointipankki. Valtaosa näiden rahoituksesta suunnataan alueellisten kehityserojen tasoittamiseksi. Nämä rakennepoliittiset toimet muodostavat EY:n yhteisen aluepolitiikan ytimen. Pyrkimyksenä on myös lisätä aluepoliittisen näkökulman huomioon ottamista yhteisön muilla toimintalohkoilla, esimerkiksi maatalouspolitiikassa, teollisuuspolitiikassa, liikenne- ja energiapolitiikassa koulutus- ja tutkimuspolitiikassa sekä ympäristöpolitiikassa.

Tärkeä liittymä on EY:n aluepolitiikan ja kilpailupolitiikan välillä. Näitä yhdistää yritysten aluetuki, joka on tärkeä aluepolitiikan keino, mutta jota myös pyritään rajoittamaan kilpailupoliittisista syistä. Yritystukien merkitys on erityisen suuri kansallisessa aluepolitiikassa ja jäsenmaiden tähän käyttämät varat ylittävätkin moninkertaisesti yhteisön aluepoliittisen yritystuen. Komissiossa kansallisen aluepolitiikan valvonta kuuluu kilpailupolitiikan piiriin. Valvontasäännöstö mahdollistaa voimakkaamman luen köyhissä maissa ja köyhillä alueilla koheesiotavoitteiden mukaisesti.

Aluepolitiikka on nykyään EY:n merkittävimpiä toimintalohkoja. Rakennepoliittisen rahoituksen osuus yhteisön talousarviosta on noin 30 prosenttia; vain maatalouden osuus on suurempi. Aluepolitiikan merkityksen kasvu on kuitenkin uusi ilmiö, ja liittyy läheisesti sekä EY:n laajenemiseen että integraation syvenemiseen.

Yhteisen aluepolitiikan tarve nousi esille 1970-luvun puolivälissä yhteisön ensimmäisen laajentumisen seurauksena. Varsinkin Irlannin liittyminen yhteisöön lisäsi alueellisia kehityseroja, mikä johti Euroopan aluekehitysrahaston perustamiseen vuonna 1975. Rahasto toimi alussa lähinnä jäsenmaiden aluepolitiikan rahoittajana aloitteen säilyessä jäsenmailla.

Kreikan, Espanjan ja Portugalin liittyminen yhteisön jäseniksi 1980-luvulla laajensi merkittävästi yhteisön alikehittyneitä alueita. Yhteisöön syntyi selkeä alikehittynyt osa, joka koostui Välimeren alueista sekä Irlannista. Samaan aikaan käynnistettiin kunnianhimoinen ohjelma sisämarkkinoiden luomiseksi yhteisöön vuoden 1992 loppuun mennessä. Markkinoiden avautumisen uskottiin pidemmällä aikavälillä tasoittavan alueellisia eroja, mutta se edellyttäisi panostuksia heikompien alueiden kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Aluepolitiikan nykyinen perusta hyväksyttiin vuoden 1986 yhtenäisasiakirjassa. Siinä luotiin puitteet sisämarkkinaohjelman tehokkaalle toteuttamiselle ja siihen sisällytettiin taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevat määräykset. Käytännössä aluepolitiikkaa tehostettiin niin sanotulla rakennerahastouudistuksella vuonna 1989. EY:n rakennerahastojen toimintaa yhteensovitettiin ja niiden voimavarat päätettiin kaksinkertaistaa vuoteen 1993 mennessä. Varat oli määrä kohdentaa yhtenäisin perustein koko yhteisössä ja rahoitusta suunnattaisiin entistä määrätietoisemmin kaikkein heikoimmin kehittyneille alueille.

Yhteenkuuluvuuden merkitystä korostetaan entisestään Maastrichtin sopimuksessa. Perusteena, mainittiin nyt lähinnä suunnitellun talous- ja rahaliiton aiheuttamat kehityspaineet yhteisön heikoimmilla alueilla. Rakennerahastojen toiminnan ja voimavarojen vahvistamisen lisäksi päätettiin perustaa erityinen koheesiorahasto auttamaan yhteisön heikoimmin kehittyneitä maita Espanjaa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia saavuttamaan talous- ja rahaliiton ehdot.


Rakennerahastot ja muut aluepolitiikan rahoituslähteet

Rakennerahastouudistuksessa EY:n kolmen rakennerahaston, Euroopan aluekehitysrahaston; Euroopan Sosiaalirahaston ja Euroopan maatalouden; tuki- ja ohjausrahaston ohjausosaston - toimintaa yhteen sovitettiin. Rahastot jatkavat toimintaansa itsenäisinä, vaikka niiden toimintaperiaatteita yhtenäistettiin. Rakennerahastot eivät nimestään huolimatta ole varsinaisia rahastoja, vaan ne saavat varansa suoraan EY:n talousarviosta. Kaikki kolme rahastoa myöntävät pelkästään avustuksia.

Rahastojen merkitys aluepoliittisena rahoittajana vaihtelee. Aluekehitysrahaston nimenomaisena tehtävänä on yhteisön alueellisten kehityserojen vähentäminen. Muiden rahastojen luonne ei ole samalla lailla pelkästään aluepoliittinen, mutta niidenkin, varoista pääosa suuntautuu yhteisön heikoimmille alueille.

Vaikka uudistus suoranaisesti koski vain rakennerahastoja, pyrkimyksenä oli saattaa myös muut EY:n rahoituslaitokset saman yhteensovittamisen piiriin. Tärkein näistä on Euroopan investointipankki, joka on merkittävä rakennerahastohankkeiden osarahoittaja.

Rakennerahastojen toiminnan vaikuttavuutta pyrittiin lisäämään keskittämällä niiden tuki viiteen yhteiseen tavoitteeseen. Tavoitteet ovat:

Tavoite 1 heikoimmin kehittyneiden alueiden kehitys- ja rakenteellinen sopeuttaminen. Sitä vastaa Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta tavoite 6: erittäin harvaan asuttujen alueiden kehitys ja rakenteellinen sopeuttaminen

Tavoite 2 teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden, raja-alueiden tai alueen osien (mukaan lukien työvoima-alueiden ja kaupunkimaisten taajamien) uudistaminen

Tavoite 3 pitkäaikaistyöttömyyden torjuminen ja nuorten sekä sellaisten henkilöiden, jotka ovat vaarassa joutua työmarkkinoiden ulkopuolelle, työelämään siirtymisen helpottamiseksi

Tavoite 4 työntekijöiden, teollisiin muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen sopeuttamisen helpottaminen

Tavoite 5 maaseudun kehityksen edistäminen a) nopeuttamalla yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistettaessa maatalouden rakenteiden mukauttamista b) helpottamalla maaseutumaisten seutujen kehitystä ja rakenteellista mukauttamista

Tavoitteet 1 (heikoimmin kehittyneet alueet), 2 (taantuvat teollisuusalueet) ja 5 b (maaseudun kehittäminen) ovat luonteeltaan alueellisia ja niihin suunnatut varat muodostavat EY:n aluepoliittisen rahoituksen ytimen. Niitä varten on määritelty maantieteelliset tukialueet: 1, 2, 5 b. Muut tavoitteet ovat horisontaalisia ja koskevat työttömyyden torjumista (tavoite 3) sekä teollisuuden (tavoite 4) ja maatalouden (tavoite 5a) rakennemuutoksen edistämistä. Niidenkin rahoitus kohdentuu suurelta osin edellä mainituille tukialueille.

Jäsenyysneuvotteluissa sovittiin uudesta alueellisesta tavoitteesta 6, jota koskee erittäin harvaan asuttuja alueita. Tätä tavoitetta on tarkoitus soveltaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Rakennerahastouudistuksen myötä siirryttiin tukitoimien hallinnoinnissa vuosittaisesta tapauskohtaisesta käsittelystä laajempiin useampivuotisiin toimenpideohjelmiin. Tavoitekohtaisten ohjelmien laadinta on edellytys tuen saannille. Tavoitteita 1 (6), 2 ja 5 b koskevat ohjelmat laaditaan alueittain, muut ovat valtakunnallisia. Tämän tyyppinen järjestelmä edellyttää tuen tehokasta seurantaa ja arviointia.

Rahastojen hallinnon yleisenä periaatteena on alueellisten, kansallisten ja yhteisön viranomaisten välinen yhteistyö eli niin sanottu partnership-periaate. Tämä koskee ohjelmoinnin ja seurannan kaikkia vaiheita.

Rahoituksen saaminen rakennerahastoista edellyttää kansallista osarahoitusta. EY edellyttää että sen myöntämä rahoitus muodostaa nettolisän jäsenmaan asianomaisiin julkisiin menoihin (niin sanottu additionaliteetti- tai lisäysperiaate. Tämän valvontaa tehostetaan vastaisuudessa. Osa rahastojen varoista (noin 9 prosenttia) varataan yhteisön aloitteesta ja näkökulmasta käynnistettäviin ohjelmiin. Myös nämä yhteisön aloitteet on tarkoitettu ensisijaisesti tukialueita varten. Toimenpideohjelmien laadinta ja toteuttaminen tapahtuu alueiden ja jäsenmaiden toimesta.


Aluesuunnittelu

Komissio on 1980-luvun loppupuolelta pyrkinyt laajentamaan yhteisön aluepolitiikan sisältöä alueellisen suunnittelun suuntaan. Tätä perustellaan ensisijaisesti suunnittelukysymysten kansainvälistymisellä. Komission taholta painotetaan toiminnan selvitysluonnetta. Komissio laatii koko Euroopan kattavia alueellisia arvioita, joita kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset voivat käyttää hyväksi omassa suunnittelussaan. Komissio ei pyri kehittämään omaa aluesuunnittelupolitiikkaa, joskin arvioita on tarkoitus hyödyntää EY:n eri politiikkalohkojen kehittämisessä.


Kansallisen aluepolitiikan valvonta EY:ssä

Kansallisen aluepolitiikan valvonta kohdistuu vain alueelliseen yritystukeen, ja se on osa EY:n harjoittamaa yleistä valtiontuen valvontaa. Siten esimerkiksi kuntien valtionosuusjärjestelmä kantokykyluokituksineen samoin kuin julkisten investointien suuntaaminen alueellisin perustein ovat täysin kansallisesti päätettävissä.

Valvonnalla pyritään yhtenäistämään eri maiden tukipolitiikkaa kilpailuedellytysten yhtenäistämiseksi sekä yleensä vähentämään yritystukien myöntämistä tuotannon ja taloudellisten voimavarojen käytön tehostamiseksi.

Valtiontuesta määrätään Rooman sopimuksen 92-94 artiklassa. Näitä perusmääräyksiä täydentää laaja tulkintaohjeisto, joka pääosin ei ole oikeudellisesti sitova. Käytännössä sillä on kuitenkin vahva asema, koska komissiolla on laaja itsenäinen harkintavalta kilpailupoliittisissa kysymyksissä. Komissiossa kilpailuasioista vastaa pääosasto IV. Viimekädessä artiklojen tulkintakäytäntö synty komission ja EY:n tuomioistuimen päätösten kautta.

Komission tulee seurata ja arvioida jäsenmaiden kaikkia valtiontukijärjestelmiä Lisäksi jäsenmaiden on ilmoitettava komissiolle kaikki suunnitellut uudet tuet ja voimassa oleviin tukijärjestelmiin tehtävät muutokset. Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä tukijärjestelmiä että suurempia erillisiä tukitapauksia. Tukea ei saa myöntää ennen komission hyväksymistä. Alemmantasoisin säädöksin on yleistä ilmoitusvelvoitetta hieman rajattu ja käsittelymenettelyjä tarkennettu.

Jos komissio epäilee, että myönnetty tai suunniteltu tuki voi vääristää kilpailua, se voi käynnistää tutkintamenettelyn. Mikäli komissio havaitsee, että tuki ei sovellu yhteismarkkinoiden toimintaan, sen tulee määrätä tuki lopetettavaksi tai muutettavaksi. Jollei jäsenmaa noudata komission päätöstä, voidaan asia viedä yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi. Myös ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi aiheuttaa rankaisutoimenpiteitä.

Valvonnan painopiste on käytännössä suuryritysten ja kilpailun kannalta herkkien toimialojen tuessa, kun taas seula on huomattavasti väljempi pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävän tuen osalta. Vastedes tultaneen kiristämään erityisesti rikkaampien jäsenmaiden tukipolitiikan valvontaa koheesiotavoitteen tukemiseksi.


Neuvottelutulos

Suomen tavoitteena jäsenyysneuvotteluissa oli, että Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat sekä Kuusamon seutukunta ja eräät muut, edellä mainittuihin alueisiin rajoittuvat. seutukunnat nimettäisiin rakennerahastojen tavoitteen 1 mukaisiksi kohdealueiksi.

Suomi esitti myös, että alueet, jotka täyttävät rakennerahastojen tavoitteiden 2 ja 5 b edellytykset tulisi nimetä näiden tavoitteiden mukaisiksi rakennerahastojen tuen kohdealueiksi. Lisäksi Suomi edellytti, että maamme vaikea taloudellinen tilanne ja korkea työttömyys tulisi ottaa asianmukaisesti huomioon, kun EY:n komissio, tekee päätöksiä tavoitteiden 3 ja 4 mukaisista tuista.

Jäsenyysneuvotteluissa sovittiin, että Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnat sekä kahdeksan seutukuntaa nimettiin uuden tavoitetta 1 vastaavan tavoitteen 6 kohdealueiksi. Uusi tavoite 6 täydentää tavoitteen 1 bruttokansantuotetta koskevaa edellytystä niin että sen kohdealueiksi nimettiin alueita, joiden asukastiheys on enintään kahdeksan asukasta neliökilometriä kohti.

Tavoite 6 on tarkoitettu erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittämiseen ja rakenteellisen sopeuttamisen edistämiseen. Suomessa alueilla asuu noin 840000 asukasta eli 16,6 prosenttia väestöstä.

Neuvotteluissa sovittiin edelleen, että Suomi voi saada vuosina 1995-1999 yhteensä 1704 miljoonaa ecua (noin 10,7 miljardia markkaa) tukea rakennerahastoista. Tuki jakautuu eri vuosille siten, että se on keskimäärin 341 miljoonaa ecua vuodessa ollen ensimmäisenä vuonna 315 miljoonaa ecua ja viimeisenä vuonna 366 miljoonaa ecua. Rahamäärään sisältyy tavoitteeseen 6 saatava tuki, keskimäärin 102 miljoonaa ecua (noin 641 miljoonaa markkaa) vuodessa. Summat eivät ole lopullisia vaan suuntaa-antavia.

Neuvotteluissa ei sovittu yksityiskohtaisesti tavoitteiden 2 ja 5 kohdealueista tai tavoitteiden 2, 3, 4, 5a ja 5b tavoitekohtaisista rahamääristä. Suomi tekee niistä esityksen komissiolle.


Vaikutukset Suomelle

EU-jäsenyys vaikuttaa sekä suorasti että epäsuorasti maassa harjoitettavaan aluepolitiikkaan. Suorat vaikutukset syntyvät aluepolitiikkaa koskevien EY:n sääntöjen ja järjestelmien kautta. Epäsuorat vaikutukset syntyvät valtiontalouden, toimintaympäristön ja yleisen alueellisen kehityksen muutosten kautta, jotka vaikuttavat aluepolitiikan kehittämisedellytyksiin ja -tarpeeseen.

EY:n valtiontukisäädöstö sisältyy sellaisenaan ETA-sopimukseen. Lisäksi sopimukseen sisältyy yhteinen julistus muun muassa harvan asutuksen huomioon ottamisesta kansallisten tukialueiden hyväksyttävyyttä arvioitaessa. Tuen valvontaa varten luotiin rinnakkaisjärjestelmä EFTA-maita varten. EFTA-maan liittyessä unioniin toimivalta valtiontukien valvontaa koskevissa kysymyksissä siirtyy EFTAn valvontaviranomaisella komissiolle.

EY:n rakennepolitiikan toimintaperiaatteet lisäävät tarvetta vahvistaa aluehallinnon roolia alueellisessa kehittämistyössä. Tätä varten ei ole mitään EY:n säädöstöä, joten ratkaisut on tehtävä kansallisella tasolla. Alueiden kehittämisestä annetulla lailla (1135/93) aluetason kehittämisvastuu on siirretty lääninhallituksilta maakuntien liitoille ja niiden edellytyksiä hoitaa tätä tehtävää on vahvistettu.

Alue- ja rakennepolitiikan hallinnointiasiat on otettava huomioon valtion valmistelu- ja päätöksenteko-organisaatiossa. Rakennerahastoista saatavan tuen turvaamiseksi on päätettävä siitä, miten rakennerahastojen tavoitteisiin liittyvien alueellisten ja valtakunnallisten kehittämisohjelmien valmistelu, toteutus, seuranta ja hallinnointi järjestetään alueilla ja keskushallinnossa. Lisäksi on sovittava rakennerahastotuen budjetointi- ja maksatusjärjestelyihin liittyvistä kysymyksistä. Ahvenanmaan maakunnassa aluepolitiikka kuuluu itsehallintolain mukaisesti maakunnan toimivaltaan.

--

Edellä on Suomen EU-liittymislakiin kirjoitettu kohta Alue- ja rakennepolitiikka kokonaisuudessaan.

--

Lisää tietoa linkeissä:

Kataisen/McKinsey’n hallitusohjelma

Vanhasen II /McKinsey’n hallitusohjelma