Ruotsin ja Suomen EMU-varaumien

... ja kansallisen eurolainsäädännön erot

Tämän sivun tarkoituksena on vastata seuraavaan kysymykseen:

Miksi Ruotsin ei tarvitse osallistua euro-talouden pelastamiseen?

Johdantokysymykset:

- Miten Ruotsin ja Suomen EMU-varaumat erosivat?

- Miten Ruotsin ja Suomen kansallinen euroon siirtymisen lainsäädäntö erosivat?

SUOMEN ja RUOTSIN EMU-VARAUMIEN JURIDINEN ERO

Kimmo Kiljunen: Nahkurin orsilla, sivu 343:

”Oppositiojohtajana Aho saa vastauspuheenvuoroja toisensa perään. Hän alkaa uuvuttavan perusteellisesti kinastella Erkki Tuomiojan kanssa siitä, poikkeavatko Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä antamat Emu-varaumat toisistaan. Molemmat ovat samaa mieltä siitä että juridisesti ja poliittisesti naapurukset ovat samassa asemassa.”

RUOTSIN EMU-VARAUMA

Reijo Kemppinen: Suomi Euroopan unionissa, 1999, sivut 48-49:

”Ruotsin EMU-"varauma"

EMU-keskustelun yhteydessä on usein mainittu Ruotsin liittymissopimuksessa oleva EMUvarauma. Kyseessä on Ruotsin hallituksen yksipuolinen julistus, joka ei ole oikeudellisesti pätevä. Oikeudelliselta kannalta Ruotsin asema on sama kuin Suomenkin. Hyväksymällä liittymissopimuksen suomalaiset, ruotsalaiset ja itävaltalaiset sitoutuivat myös yhteiseen rahaan, rahapolitiikkaan ja keskuspankkiin.

Ruotsin hallitus on sittemmin päätynyt siihen, että se ei aio lähteä mukaan rahaliittoon ensimmäisten joukossa.”

Huom!
Seuraavasta painoksesta Kemppinen sensuroi Ruotsin EMU-varauman, ettei se herättäisi turhaa huomiota.

EMU:STA EI VOI PÄÄTTÄÄ KANSALLISESTI

1. lähde:
Kauppalehti kirjoitti 17.7.1995 seuraavan uutisen:

”Komissaari Yves-Thibault de Silguy: ” Jäsenmaat eivät päätä EMU:n kolmannesta vaiheesta. ””

2. lähde:
Valtiovarainministeriö: Selvitys EU:n talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtymisestä 13.6.1996:

”Perustamissopimus ei tunne menettelyä, jossa valtio ilmoittaisi osallistumisestaan III vaiheeseen, tai jossa valtioilta kysyttäisiin, aikovatko ne osallistua III vaiheeseen.”

3. lähde:
Esko Seppänen: Meppielämää Europarlamenttipäiväkirja, sivujen 91 ja 92 taite:

”21.5. Keskiviikko. Lentokoneessa matkalla Brysseliin luin, että EKP:n mahdollinen tuleva pääjohtaja hollantilainen Wim Duisenberg oli ottanut kantaa Suomen ja Ruotsin EMU-jäsenyyteen. Hänen mukaansa maat ovat hyväksyneet Maastrichtin sopimuksen eikä niillä ole oikeutta jäädä EMU:n ulkopuolelle . Näin ollen hän yhtyi siihen kuoroon, jossa olivat jo aikaisemmin laulaneet muun muassa saksalainen komissaari Bangemann ja Sauli Niinistön kertoman mukaan Suomessa käydessään myös ranskalainen raha-asioiden komissaari de Silguy .”

SUOMEN JA RUOTSIN EMU-TIET EROSIVAT JO 1992!

Helsingin Sanomat 5.5.1998 (Heikki Oksanen):
”Suomen ja Ruotsin Emu-tiet erosivat jo 1992”

Sitaatti tekstistä:

”Presidentti Mauno Koivisto viittasi lokakuussa 1992 puheessaan Belgiassa Suomen epävakaisiin raha- ja valuuttaoloihin, ja sanoi, että pienillä avoimilla talouksilla on erityinen tarve edetä rahaliittoon.

Yhtä selkeä oli Suomen linjaus jäsenyysneuvottelujen avajaisissa 1.2.1993 sanottaessa, että "rahaliiton kriteerit ovat yhteneväiset hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden kanssa", ja että "hallitus pyrkii talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen ensimmäisessä ryhmässä täyttyvät".

Sosiaalidemokraattien kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti Ruotsin hallituksen oli tarkoitus sanoa jäsenyysneuvottelujen virallisessa avajaisistunnossa 1.2.1993, ettei se sitoudu etenemään rahaliittoon. Sen piti hakea poikkeusta Maastrichtin sopimuksesta, jonka mukaan EU:n neuvosto päättää tarvittaessa määräenemmistöllä, mitkä maat osallistuvat rahaliittoon. Vain Britannia ja Tanska saivat yksipuolisen oikeuden jättäytyä ulkopuolelle.

Ruotsin ministerin puheenvuoroon luonnosteltiin lausuma, että maa ottaisi lopullisen kannan etenemisestä rahaliittoon myöhemmän kehityksen valossa. Luonnosta näytettiin edellispäivänä komissiossa, jossa pidettiin mahdottomana, että Ruotsi saisi poikkeuksen Emu-säännösten noudattamisesta. EU ei voinut vaarantaa rahaliittoon etenemistä pidentämällä poikkeusmaiden listaa.

Ruotsia neuvottiin lisäämään lausumaansa, että se tekee päätöksensä Maastrichtin sopimuksen mukaisesti. Ruotsi teki näin. Lisäys teki tietysti tyhjäksi lausuman alkuperäisen tarkoituksen. Nythän se vain totesi sen itsestäänselvyyden, että tarpeelliset päätökset tehdään ja että Maastrichtin sopimus määrää päätöksentekojärjestyksen.

Avajaisistunnon jälkeen julkisuuteen kuitenkin syntyi käsitys, että Ruotsi oli vaatinut lupaa poiketa Emu-velvoitteista, ja että Suomi hyväksyy mukisematta kaiken mitä pyydetään. Tosiasiassa kumpikaan ei ollut vaatinut mahdollisuutta jättäytyä rahaliiton ulkopuolelle.

Koska Ruotsin lausuman oli kuitenkin alun perin määrä tarkoittaa muuta kuin mitä siinä luki, sitä tulkittiin. Sanottiin esimerkiksi, että koska kukaan ei ollut sitä jäsenyysneuvotteluissa vastustanut, oli saatu lupa jättäytyä ulkopuolelle. Näin sanotaan mm. Calmforsin komitean mietinnössä, joka suositteli jättäytymistä toistaiseksi rahaliiton ulkopuolelle.

Vaikeahan sellaista lausumaa oli vastustaa, jossa sanatarkasti sanottiin, että EU:n peruskirjaa noudatetaan. Muutenkin varottiin puuttumasta kovin aktiivisesti Ruotsin sisäiseen keskusteluun, jottei asia kävisi entistä hankalammaksi. Komissio kylläkin joutui vastaamaan asiaa koskeviin Euroopan parlamentin jäsenten kysymyksiin, ja aina lyhyesti totesi, ettei Ruotsilla ole erityisasemaa.

Tämä oli ainut mahdollinen juridisesti pätevä vastaus päätöksentekojärjestystä koskeviin kysymyksiin. Se heijastui myös maaliskuussa 1998 komission suosituksesta euroon tulevista maista ja neuvoston sen mukaan vappuna tekemässä päätöksessä. Ruotsin omaa päätöstä jättäytyä euron ulkopuolelle ei niissä mainita lainkaan. Sen sijaan todetaan, ettei Ruotsi täytä kahta pääsyvaatimusta: keskuspankkia koskeva lainsäädäntö ei ole kunnossa eikä valuuttakurssijärjestelmää ja valuutan vakautta koskeva kriteeri täyty.

EU:n peruskirjan mukaan neuvoston on perusteltava päätöksensä. Perustelut, jotka nekin tehdään määräenemmistöllä neuvostossa, ovat tärkeät, koska kaikkia maita on arvioitava samojen kriteerien mukaan ja kerran annetut perustelut sitovat myös tulevissa päätöksissä.

Jäsenyysneuvottelujen loppupuolella joulukuussa 1993 Suomikin merkitsi, tosin tekemättä asiasta suurta numeroa, kokouspöytäkirjoihin lausuman, että eduskunta ja hallitus tekevät aikanaan tarpeelliset rahaliittoa koskevat päätökset. Samassa lauseessa luki, että näin tehdään EU:n peruskirjan mukaisesti. Asiallinen sisältö oli sama itsestäänselvyys kuin Ruotsinkin lausumassa, mutta tarkoituksena lienee ollut suojautuminen sitä vastaan, että Ruotsi sittenkin saisi lausumallaan jotakin etua.

Myöhemmin, lokakuun 1994 kansanäänestyksen alla kirjattiin eduskunnan pöytäkirjoihin lausumia siitä, että eduskunta tulee myöhemmin tekemään rahaliittoa koskevia päätöksiä. Tällainen lausuma tuli myös Paavo Lipposen hallituksen ohjelmaan.

Suomessa pystyttiin yhdistämään EU:n peruskirjan ja Suomen lakien noudattaminen aitoon sisäiseen keskusteluun rahaliittoon osallistumisen hyödyistä ja mahdollisista haitoista. Martin Scheinin on esittänyt asiasta erinomaisen lainopillisen analyysin (Emu ja Suomen valtiosääntö, Helsinki 1997).

Aidolle keskustelulle oli tilaa ja tarve, koska rahaliittoon osallistuminen ei ole pelkkä juridinen kysymys, joka olisi valmiiksi ratkaistu EU:n peruskirjassa tai jäsenyysneuvotteluissa annetuissa lausumissa. Suomen ja Italian halu ja kyky täyttää Emu-ehdot ilmenivät mm. niiden päätöksissä liittyä riittävän ajoissa Ermiin.”

Kirjoittaja on tohtori Heikki Oksanen, joka työskenteli Suomen EU-edustustossa jäsenyysneuvottelujen ajan.

Kommentteja:

Oksanen tulee kertoneeksi Brysselissä englanninkielellä luetun tekstin seuraavasti:

”Jäsenyysneuvottelujen loppupuolella joulukuussa 1993 Suomikin merkitsi, tosin tekemättä asiasta suurta numeroa, kokouspöytäkirjoihin lausuman, että eduskunta ja hallitus tekevät aikanaan tarpeelliset rahaliittoa koskevat päätökset. Samassa lauseessa luki, että näin tehdään EU:n peruskirjan mukaisesti. Asiallinen sisältö oli sama itsestäänselvyys kuin Ruotsinkin lausumassa, mutta tarkoituksena lienee ollut suojautuminen sitä vastaan, että Ruotsi sittenkin saisi lausumallaan jotakin etua.”

Oksanen luuli, että lausumalla Suomi suojautuisi Ruotsin saamaan etuun EMU-varaumayrityksestä. Oksanen nimittäin ei tiennyt, miten Ahon hallitus oli kotikutoisena EMU-varaumana eduskuntaa pettäen käyttänyt samaa lausumaa - ilman sanoja ”EU:n peruskirjan mukaisesti” .

Oksanen kertoo:

”Myöhemmin, lokakuun 1994 kansanäänestyksen alla kirjattiin eduskunnan pöytäkirjoihin lausumia siitä, että eduskunta tulee myöhemmin tekemään rahaliittoa koskevia päätöksiä. Tällainen lausuma tuli myös Paavo Lipposen hallituksen ohjelmaan.”

Oksanen ei tiennyt, että eduskuntaa oli kesällä ja syksyllä 1994 tekaistulla varaumalla petetty ja että EMU-ongelma eli Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetun markan hävittäminen siirrettiin Lipposen hallituksen ongelmaksi. Eduskunnan pöytäkirjoihin ja Lipposen hallituksen ohjelmaan oli kirjoitettu erillisen esityksen antaminen eduskunnalle. Oksanen ei tiennyt, että erillistä lakiesitystä Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetusta Markasta luopumiseksi eduskunnalle ei kuitenkaan koskaan annettu.

Suomessa pystyttiin yhdistämään EU:n peruskirjan ja Suomen lakien noudattaminen aitoon sisäiseen keskusteluun rahaliittoon osallistumisen hyödyistä ja mahdollisista haitoista. Martin Scheinin on esittänyt asiasta erinomaisen lainopillisen analyysin (Emu ja Suomen valtiosääntö, Helsinki 1997).

Kommentti:

Edellä oleva Oksasen teksti on täyttä puppua! Onko Hallitusmuodon 72 §:n muutosesityksen (Suomen Markka) kiertäminen/antamatta jättäminen tekaistulla EMU-varaumalla Suomen lakien noudattamista? Kuinka aitoa keskustelua rahaliittoon osallistuminen on ollut, kun se tehtiin huijaten, valehdellen ja salaten.
Siis petoksella, jonka asiakirja määrättiin salaiseksi Korkeimman Hallinto-oikeuden vahvistuksella?

Oksasen mainitsema Martin Scheininin lainopillinen analyysi on petoksen peittelyä.

Suuret kiitokset tohtori Heikki Oksaselle hyvästä kirjoituksesta!

EUROOPAN YHTEISÖJEN VIRALLINEN LEHTI

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L’ 139/34 11.5.98, sivu 5:

Suomi

Suomen kansallinen lainsäädäntö, sen kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna on sopusoinnussa perustamissopimuksen 107 ja 108 artiklan ja EKPJ: n perussäännön kanssa.

Perustamissopimuksen 109 j artiklan nojalla 1 kohdan neljässä luetelmakohdassa mainittujen lähentymisperusteiden täyttymisen osalta;

- Suomen keskimääräinen inflaatio oli tammikuussa 1998 päättyneen vuoden aikana 1,3 prosenttia, mikä on viitearvon alapuolella;

- Suomea ei koske neuvoston päätös julkistalouden liiallisesta alijäämästä;

- Suomi liittyi valuuttakurssijärjestelmään lokakuussa 1996; maaliskuun 1996 ja lokakuun 1996 välisenä aikana Suomen markka (FIM) vahvistui valuuttakurssijärjestelmään kuuluvien valuuttojen suhteen; sen jälkeen kun FIM liitettiin valuuttakurssijärjestelmään, siihen ei ole kohdistunut merkittäviä paineita eikä Suomi ole omasta aloitteestaan alentanut FIM:n kahdenvälistä keskuskurssia suhteessa minkään muun jäsenvaltion valuuttaan

- Tammikuussa 1998 päättyneen vuoden aikana Suomen pitkäaikaiset korot olivat keskimääräinen 5,9 prosenttia, mikä on viitearvon alapuolella.

Suomi täyttää 109 j artiklan 1 kohdan ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä luetelmakohdassa mainitut lähentymisperusteet; 109 j artiklan 1 kohdan kolmannen luetelmakohdan lähentymisperusteen osalta todetaan, että vaikka FIM liittyi valuuttakurssijärjestelmään vasta lokakuussa 1996, se on ollut riittävän vakaa kahden viime vuoden aikana. Näillä perusteilla Suomi on saavuttanut kestävän lähentymisen korkean tason.

Suomi täyttää siten yhtenäisvaluutan käyttöönottamiseksi vaadittavat edellytykset.


Ruotsi

Ruotsin kansallinen lainsäädäntö, sen kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna ei ole sopusoinnussa perustamissopimuksen 107 ja 108 artiklan ja EKPJ: n perussäännön kanssa.

Perustamissopimuksen 109 j artiklan nojalla 1 kohdan neljässä luetelmakohdassa mainittujen lähentymisperusteiden täyttymisen osalta;

- Ruotsin keskimääräinen inflaatio oli tammikuussa 1998 päättyneen vuoden aikana 1,9 prosenttia, mikä on viitearvon alapuolella;

- Ruotsia ei koske neuvoston päätös julkistalouden liiallisesta alijäämästä;

- Ruotsin valuutta ei ole koskaan ollut mukana valuuttakurssijärjestelmässä; kahden vuoden tarkastelujakson aikana Ruotsin kruunun (SEK) arvo vaihteli suhteessa valuuttakurssijärjestelmään kuuluviin valuuttoihin, mikä johtui muun muassa valuuttakurssitavoitteen puuttumisesta;

- Tammikuussa 1998 päättyneen vuoden aikana Ruotsin pitkäaikaiset korot olivat keskimääräinen 6,5 prosenttia, mikä on viitearvon alapuolella.

Ruotsi täyttää 109 j artiklan 1 kohdan ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä luetelmakohdassa mainitut lähentymisperusteet; mutta se ei täytä sen kolmannessa luetelmakohdassa mainittua lähentymisperustetta.

Ruotsi ei siten täytä yhtenäisvaluutan käyttöönottamiseksi vaadittavia edellytyksiä.

3) Valtion- tai hallituksen päämiesten kokoonpanossa kokoontuva neuvosto katsoo tehtyään kokonaisarvion kustakin jäsenmaasta ottaen huomioon edellä mainitut komission ja Euroopan rahapoliittisen instituutin kertomukset, Euroopan parlamentin lausunnon sekä neuvoston 1 päivänä toukokuuta 1998 antamat suositukset, että Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Portugali ja Suomi täyttävät yhtenäisvaluutan käyttöön vaadittavat edellytykset.

4) Kreikka ja Ruotsi eivät tässä vaiheessa täytä yhtenäisvaluutan käyttöönottamiseksi vaadittavia edellytyksiä. Kreikan ja Ruotsin osalta sovelletaan sen vuoksi perustamissopimuksen 109 k artiklassa määriteltyä poikkeusta.

Kommentti:
Kreikan poikkeus on tunnetusti poistettu, mutta miksi ihmeessä Ruotsi saa olla euron pelastamisessa vapaamatkustajana?

Edellä olevasta dokumentoinnista selviää, että Ruotsilla ei ollut mitään oikeutta jäädä euro-alueen ulkopuolelle!

Miten Ruotsin ja Suomen kansallinen euroon siirtymisen lainsäädäntö erosivat?

Sitaatti yllä olevasta EY:n virallisesta lehdestä:

”Ruotsin kansallinen lainsäädäntö, sen kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna ei ole sopusoinnussa perustamissopimuksen 107 ja 108 artiklan ja EKPJ: n perussäännön kanssa.”

Siis aivan samoin kuin Suomessakin, jossa lakiesitys Hallitusmuotoon kirjoitetusta Suomen markasta luopumiseksi oli petoksella jätetty antamatta eduskunnalle!


Jorma Jaakkola, Kokemäki
044-230 2707
jorma.a.jaakkola(a)gmail.com

Lähteet:

Kimmo Kiljunen: Nahkurin orsilla
WSOY Juva 1998
ISBN 951-0-22713-7

Reijo Kemppinen: Suomi Euroopan unionissa
EUROOPPATIEDOTUS – EDITA – HELSINKI 1999
Toinen uudistettu painos
ISBN 951-37-2739-4


Kauppalehti 17.7.1995

Valtiovarainministeriö: Selvitys EU:n talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtymisestä 13.6.1996

Esko Seppänen: Meppielämää Europarlamenttipäiväkirja
WSOY Juva 1997

Helsingin Sanomat 5.5.1998 (Heikki Oksanen):
”Suomen ja Ruotsin Emu-tiet erosivat jo 1992”

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L’ 139 11.5.98